Vaikka ilma oli aika kamala, lähin koirien ja kaverin kanssa kävelemään Kangosselän reitin. Kauhea etelätuuli, miltei myrsky puhalsi ja vettäkin hiukan tihutti. Saltti sai laukkoa irti ja Samaani veti vetovyöstä. Reitin loppuvaiheilla eteemme ilmestyi poro. Aivan kuin se olisi tiennyt, että tulemme ja odotteli rauhallisesti polulla meitä. Ensin ihmettelin, miksei se lähde pakoon, mutta sitten hoksasin, että auton allehan se kaveri oli tainut jäädä, kun takapää oli halvaantunut. Mulla oli tietenki puhelin jääny kotia, joten kaverini soitti ensin Janille ja Jani lähellä asuville poromiehille. Jäimme odottamaan miehiä poron lähelle, jottei se karkaa metsään ja katoa. Me kaikki, poro, koirat ja ihmiset odottelimme rauhallisesti, vaikka emme tienneet kauanko avunsaanti kestäisi. Eipäs mennyt kuin varttitunti ja pojat jo astelivat poroa lopettamaan. Meitä se poro ei säikkynyt, mutta kun miehet tulivat, raahautui se vielä parisataa metriä pakoon. No poro pääsi kärsimyksistään ja meille tuli hyvä mieli. Oikeastaan ensin tuli itku, mutta kun näki eläimen kärsivän, niin eihän siinä muu auttanut.
-Milla-
"Toista täytyy työntää, toinen liikkuu itsestään. Siinä on se ero."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti