TERVETULOA

TERVETULOA SEURAAMAAN TUISKUTIEVAN KOIRIEN ELÄMÄÄ. MUKANA MENOSSA SIPERIAN HUSKYT HUPIHUKAN NANUQ, SILENT CREEK PETRA, TUISKUTIEVAN SKAIDI, TUISKUTIEVAN STAALO, TUISKUTIEVAN SAANA, NYMÅNENS JONHNNY SEKÄ SUOMENLAPINKOIRAT SAGABERRAN OLONEUVOS JA TUISKUTIEVAN HALLANHALTIJA.

KASVATAMMEE AITOJA LAPISSA KASVANEITA ARKTISIA KOIRIA, JOTKA PÄRJÄÄVÄT MYÖS ULKONA TUULESSA JA TUISKUSSA. EIVÄTKÄ PELKÄÄ PAKKASTA.








sunnuntai 20. toukokuuta 2012

Petra juoksussa

No niin Peeta aloitti keskiviikkona juoksut. Tällä hetkellä astuttaminen on hiukan epävarmaa sillä juuri pentujen syntyessä olisin kaukana kotoa, tosi pohjoisessa. Että pitikin sattua matka juuri silloin, mutta se on niin ainutlaatuinen tilaisuus päästä lähelle maapallon napaa joten sinne on mentävä, ken kerran pääsee. Astutus voi siirtyä, matka ei. Jos Peeta on suostuvainen jo ens torstaina niin ehkä sitten astutetaankin. Silloin pennut syntyisivät ennen lähtöä. Kotiväki kyllä pärjää pentujen kanssa, mutta synnytyksen aikoihin haluan olla itte kotona. Uroksen omistajakin on vielä tavoittamattomissa, mutta enköhän saa hänet ajoissa kiinni.

"Jos olit tänä aamuna koirasi mielestä maailman mukavin ihminen, älä kysele kenenkään muun mielipidettä."

-Milla-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti