TERVETULOA

TERVETULOA SEURAAMAAN TUISKUTIEVAN KOIRIEN ELÄMÄÄ. MUKANA MENOSSA SIPERIAN HUSKYT HUPIHUKAN NANUQ, SILENT CREEK PETRA, TUISKUTIEVAN SKAIDI, TUISKUTIEVAN STAALO, TUISKUTIEVAN SAANA, NYMÅNENS JONHNNY SEKÄ SUOMENLAPINKOIRAT SAGABERRAN OLONEUVOS JA TUISKUTIEVAN HALLANHALTIJA.

KASVATAMMEE AITOJA LAPISSA KASVANEITA ARKTISIA KOIRIA, JOTKA PÄRJÄÄVÄT MYÖS ULKONA TUULESSA JA TUISKUSSA. EIVÄTKÄ PELKÄÄ PAKKASTA.








torstai 8. joulukuuta 2011

yöheräämisiä

Nyt kun omat lapset ovat sen verran isoja, etteivät tarvitse yöllä huolenpitoa, niin sitä vastoin nämä meän vanhat herrat tarvitsevat. Joka yö viimeistään kello 02.30 Samaanin on päästävä ulos. Tuiskuhan herättää Ingan jo hiukan aikaisemmin. Olen ajatellu, ettei ole terveellistä pienelle ekaluokkalaiselle herätä joka yö päästämään Tuisku ulos. Joten nyt on ollu onneksi niin leutoa, että koirat ovat saaneet viettää yöt häkissä. Tuiskullehan on ihan kamalaa joutua häkkiin, mutta meän unirauhan takia, on välillä uhrauduttava.

Toissa yönä päästin koirat taas pihalle pissalle ja kaikki muut paitsi Saltti tulivat heti sisälle. Jostain syystä Saltti juoksi naapuriin päin metsään eikä tullut vaikka huusin. No ei muuta kun takasin sisälle ja kaikki ulkovaatteet päälle ja taskulamppu käteen ja menoksi. Kellohan oli siis jotain kolme yöllä. Jälkiä seurasin jonku aikaa ja huutelin herraa. Haukkumista kuului jostain kaukaa. Saltti oli ehkä poron perässä, koska oravat eivät ole sitä kiinnostaneet. Onneksi ei tarttenu kauan huuella kun päästiin takaisin lämpimään. Mutta sen yön unet loppuivat kyllä siihen. Sen verran piristi tuo yöllinen pikku kävely.

Yöheräämiset tuntuvat menevän ikuisessa oravanpyörässä. Jos ei lapset herätä niin sitte vanhat tekee sen. Kun vanhat kuolee ja lapset kasvaa, tulee uusia lapsia tai uusia koiria ja taas heräillään. Sitähän se näyttäs olevat.

-Milla-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti