TERVETULOA

TERVETULOA SEURAAMAAN TUISKUTIEVAN KOIRIEN ELÄMÄÄ. MUKANA MENOSSA SIPERIAN HUSKYT HUPIHUKAN NANUQ, SILENT CREEK PETRA, TUISKUTIEVAN SKAIDI, TUISKUTIEVAN STAALO, TUISKUTIEVAN SAANA, NYMÅNENS JONHNNY SEKÄ SUOMENLAPINKOIRAT SAGABERRAN OLONEUVOS JA TUISKUTIEVAN HALLANHALTIJA.

KASVATAMMEE AITOJA LAPISSA KASVANEITA ARKTISIA KOIRIA, JOTKA PÄRJÄÄVÄT MYÖS ULKONA TUULESSA JA TUISKUSSA. EIVÄTKÄ PELKÄÄ PAKKASTA.








sunnuntai 15. toukokuuta 2011

Paluu arkeen

Huippuvuorten reissu on nyt tehty ja paluu arkeen sujunut aika kankeasti. Jotenki vain väsyttää. Reissussa näki hienoja maisemia ja sikäläisiä koiria. Kun ne koirat nyt sattuu kiinnostamaan niin kerron vain niistä. Mulle mettässä asuneelle oli uutta, että viisaat koirat ei mene myrskyssä koppiin vaan pysyttelevät ulkopuolella. Siellä tuiskuttaa niin hurjasta lunta, että kopin suuaukko voi hetkessä muurautua kiinni. Jos koira on kopissa nokosilla, eikä huomaa tilannetta, niin happi voi loppua. Otin pienen videon pätkän koiratarhalta tuiskussa. Tuulta 17m sekunnissa.

Huippuvuorilla käytetään grönlanninkoiria ja alaskalaisia sekä  näiden molempien sekotuksia. Siperialaisia en kuulluut saarella muita olevan kuin Reetan Veikon ja sekään ei ole ihan puhasrotunen. Eipä se siperialainen taida ollakkaan kovin arktinen koira, kun oikeissa arktisissa olosuhteissa niitä ei kukaan käytä.

Spitsbergenexperiencen koiratarha n.10km Longyearbyenistä.
Kauniit on maisemat ja mutta ankarat olosuhteet. Mukava siellä on olla kun aurinko paistaa, mutta tuiskuilmalla ei naurata. Minulle outoa oli se, että kivääri oli pakko olla mukana kaikkialla muualla paitsi kylän keskuksessa. Jääkarhu ei ole pelkkä legenda nuilla vuorilla ja jääkarhuvaara on otettava tosissaan.





Safari lähdössä 10pv safarille. Opas +4turistia.


Tässä Safari paussilla.
Ensimmäinen teltta yöpyminen. Koirat jo "parkissa".


Telttailua edessä vielä kymmenen päivää.
Lähtöpäivä lentokentällä.Vielä viimeiset henkäisyt arktista ilmaa.

Kiitos Priitalle kestityksestä! Oli mukava käydä.

-Milla-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti